» Kulmilla-näyttely jatkaa galleriassa 25.9. saakka


» INTO2 –varhaiskasvatuksen koulutus- ja toimintamalli
» MINÄ OLEN - lasten teatterifestivaalit
» Taiteenperusopetus valtaa iltapäivätoiminnan
» Galleria ARX


» Menoa ja meininkiä -pajat
» Improvisaatioteatterin luomupaja
» Energian säästämistä energiaa säästämättä -työpajat
Päiväkodeille

ARXin tavoitteena on tukevoittaa ja kehittää päivähoidon taide- ja kulttuurikasvatusta. Samalla madalletaan lasten kynnystä olla taiteen tekijänä, eikä pelkästään kokijana. Käytännön toiminta on koulutusta päivähoidon henkilökunnalle, työpajoja lapsille ja lasten vanhemmille, sekä erilaisia pieniä ja suuria tapahtumia. Yhdistämällä ARX-verkoston jäsenten ja päivähoidon henkilökunnan osaaminen, lopputulos on monipuolisempaa, oivaltavampaa ja näkyvämpää.

Hämeenlinnan Kaupungin Teatteri tarjoilee yhdessä ARXin kanssa TAIDETTA PÄIVÄHOITOON. Olipa kerran –hankkeessa avautuvat monet uudet tarinat. Ajatuksena on rohkaista lapsia ja päivähoidon henkilöstöä ottamaan kunnolla kiinni teatterin kiehtovasta maailmasta ja tekemään myös omia tulkintojaan ja tuotantojaan. Teatterimaailma on täynnä oikeita oivalluksia, vääriä ei ole olemassakaan!

Kurkur ku kurnuttaa! ARXissa kuljetaan tänä keväänä sammakon jalanjäljissä. Operaatio Sammaleisen kouluille ja päivähoidolle suunnatuissa Kurnu-työpajoissa lapsiryhmät tutustuvat sammakon elämään liikkeen, runon ja musiikin keinoin. Lisäksi tutkitaan omaa lähiympäristöä kaupunki-teeman mukaisesti. Tähän puistojen kaupunkiin tutustutaan muun muassa Puistohumpan keinoin. Kustaa johdattaa kevään korvalla halukkaat tutustumaan Aulangon puistoihin leikkien.